Ruskovilla-kuvasto_2024-2025_FI

Perustaessamme Ruskovillan vuonna 1981, meillä oli vankka usko siihen, että ihmiset tarvitsevat iholleen aitoja luonnonkuituja, jotka tukevat ihon toimintaa ja siten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jo aivan pienelle vauvalle lämpö on ensiarvoisen tärkeää ja me täällä pohjoisessa tiedämme lämpimän vaatetuksen merkityksen suojana kylmyydeltä. Meille oli myös selvää, että tuotannossamme on otettava huomioon ihmisen ja ympäristön hyvinvointi – aina raaka-aineiden valinnasta valmiiseen tuotteeseen ja valmistuksesta ylijäävän arvokkaan materiaalin hyötykäyttöön asti. kaiken tekemisemme perusta. Me tiedämme kuka vaatteemme kaavoittaa, leikkaa, ompelee ja pakkaa. Meille on tärkeää, että myös sinä voit luottaa siihen, että vaatteesi on valmistettu hyvissä olosuhteissa ihmistä ja luontoa kunnioittaen. Siksi tuotteemme valmistetaan luomusertifioiduista luonnonkuiduista Suomessa – nyt ja tulevaisuudessa, vaikka täältä monista tehtaista valot sammuvatkin. Emme seuraa nopeita muotitrendejä, vaan luomme toimivia, kestäviä ja ajattomia vaatteita, joissa pääosassa on aito puhdas luonnonkuitu. Vaatteita, jotka kulkevat mukana niin arjessa kuin seikkailuissakin. Uudistettu verkkokauppamme on suunniteltu helpottamaan arkeasi. Voit tutustua tuotteisiimme rauhassa kotona ja tehdä hankintoja silloin, kun se sinulle parhaiten sopii. Tämä esite antaa sinulle kuitenkin kurkistuksen siihen, mitä kaikkea meillä on tarjolla. SUOMALAISELLA KÄSITYÖLLÄ, LUONNON PARHAISTA MATERIAALEISTA Vuosien varrella olemme aina pitäneet kiinni näistä periaatteistamme. Luonnon ehdoilla toimiminen ja kotimaisen työn arvostus ovat yhä

RUSKOVILLA OY Kinnarintie 32 16200 Artjärvi puh. 03 871 460 ruskovilla@ruskovilla.fi www.ruskovilla.fi

FB: Ruskovilla IG: ruskovilla.fi Jaa Ruskovilla-kuvasi

Instagramissa tägäämällä #ruskovilla ja @ruskovilla.fi

Tervetuloa tutustumaan!

Hinnat ovat ohje- vähittäishintoja, ja sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Anneli Wahlstenin ja Ossi Näkin kuva: Sanoma Media

Anneli Wahlsten Ruskovillan perustaja ja yritysmummo

Leena ja Ossi Näkki Ruskovillan yrittäjät

· 3 · PÄÄKIRJOITUS

Made with FlippingBook Digital Publishing Software