Ruskovilla VillaVauva

Kuvassa silkkivillainen Metsä-body ja kivenharmaa talja

Vastustuskyky rakennetaan varhain Viime vuosina on alettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota hyvään vastustuskykyyn, jonka pohja luodaan jo ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana. Raskauden ja synnytyksen aikana oma äiti sekä vauva- aikana ihokontaktissa olevat läheiset ovat tärkeitä vastustuskykyä tukevien hyvien mikrobien lähteitä. Jotta kehon puolustusjarjestelma kehittyy oikein sekä oppii tunnistamaan ja erottamaan vaaralliset asiat vaarattomista, tarvitaan riittavä altistusta luonnosta loytyville mikrobeille. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että lapsuudessa tapahtuva säännöllinen altistuminen luonnon mikrobeille on yhteydessä vähäisempään autoimmuunisairauksien, kuten allergioiden, astman ja tyypin 1 diabeteksen, esiintyvyyteen. Kaupunkiympäristössä kosketus monimuotoiseen luon toon ja sen vastustuskykyä vahvistavaan mikrobistoon voi kuitenkin jäädä vähäiseksi. Tällöin luontoaltistusta voi lisätä esimerkiksi käyttämällä Metsä-mallistomme tuotteita. Niihin on lisätty luonnon monipuolisia mikrobeja sisältävää kotimaista Re-Connecting Nature® -uutetta. Ihokosketuksen myötä uutteen sisältämät hyödylliset luonnon mikrobikannat voivat kouluttaa ja tukea immuunipuolustusta. Metsä-malliston silkkivillaiset bodyt ja myssyt sopivat käytettäväksi kahden kuukauden iästä alkaen. Parhaiden hyötyjen saamiseksi tuotteita kannattaa käyttää mahdolli simman paljon ja puhdistaa ensijaisesti tuulettamalla.

•17•

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker