Ruskovilla_TL-2018-2019

Ruskovilla_TL-2018-2019

Tuoteluettelo 2018-2019

Jokainen rakastaa lämpöä

Tämän syksyn uutuutemme on luomusilkki. Olemme haaveilleet materiaalista pitkään tietäen samalla kuinka vaikeaa sitä on maa- ilmalta löytää. Mutta pienenä perheyrityksenä olemme uskaltaneet tavoitella tähtiä. Luomusilkin osuus maailman teollisesta silkkituo- tannosta on vielä mitätön, mutta uskomme ja toivomme sen lisään- tyvän tulevaisuudessa. Keskisessä Kiinassa Sichuanin maakunnassa on vuodesta 1995 har- joitettu luonnonmukaista silkkitoukkien kasvatusta ja jatkojalostusta. Sieltä myös on Ruskovillan luomusilkki peräisin. Saimme kutsun tu- tustua alueen elämään silkinviljelyn parissa. Sivuilla 28-29 kerrom- me sanoin ja kuvin vierailustamme, sekä sivulla 25 myös siitä, millä tavalla GOTS-sertifioitu luomusilkki eroaa tavallisesta silkistä. Asiakkaamme ovat rakastuneet vuosi sitten lanseerattuun villaflee- ceen, ja olemmekin valmistaneet siitä joukon uusia tuotteita kaiken- ikäisille. Harmaan lisäksi pyrimme vuoden mittaan tarjoamaan myös muita värivaihtioehtoja pienempinä sarjoina verkkokaupassamme. Viime syksynä avasimme verkkosivullamme asiakkaillemme mah- dollisuuden kertoa käyttäjäkokemuksia Ruskovilla-tuotteista. Saim- mekin kahmalokaupalla mahtavia kertomuksia, joita ilolla luimme. Tämän luettelon sivuille olemme nostaneet joitakin niistä. Toivon että tutustut rauhassa luettelomme laajaan valikoimaan, josta löydät lämpimiä asuja jokaiseen vuodenaikaan. Kokonaisval- taiseen hyvinvointiin kuuluvat myös luomulaatuiset vuodevaatteet. Niiden avulla sinäkin voit kokea, miltä hyvä uni tuntuu. Ruskovillan silkki on nyt luomua !

Yksinkertainen ja luonnollinen on kaunista.

Ossi Näkki, Ruskovillan toimitusjohtaja

Ruskovilla Oy Kinnarintie 32, 16200 Artjärvi Puhelin 03 871 460 , Telefax 03 871 4621 ruskovilla@ruskovilla.fi

Asiakaspalvelu ark. 8.30-16, la 10-14 Verkkokauppa osoitteessa www.ruskovilla.fi

2

SISÄLTÖ Materiaalimme............................4-5 Aikuiset VILLA Luomuvillafleece......................... 6-7 Fleeceasusteet............................8-9 Ulkoilukerrasto.........................10-11 Peruskerrasto...........................12-13 Poolo, Puolihousut.................. 14-15 Asusteet................................... 16-17 Lämmittimet............................ 18-19 SILKKIVILLA..............................20-23 LUOMUSILKKI...........................26-27 Vierailu silkin syntysijoilla..... 28-29 Lapset VILLA Luomuvillafleece..................... 30-31 Peruskerrasto.......................... 32-33 Välihaalarit...............................34-35 Asusteet...................................36-37 SILKKIVILLA..............................38-39 LUOMUSILKKI...........................40-41 LUOMUPUUVILLA..........................42 Vauvat LUOMUPUUVILLA..........................43 VILLA........................................ 44-48 TALJAT.............................................49 SILKKIVILLA..............................50-51 LUOMUSILKKI...........................52-53 SILKKIMYSSYT..........................54-55 KESTOVAIPAT......................... 56-58 ÄIDILLE............................................58 PEHMOLELUT.................................59 Vuodevaatteet Aikuiset, lapset....................... 60-63 Vauvat..................................... 64-65 Hirssiakanatyynyt.................. 66-67 Info Mitä on luomusilkki......................25 Mitä on luomuvilla........................68 Koinsuojaus....................................69 Mittataulukko.......................... 70-71 Pesu ja hoito..................................72 Pesuaineet.....................................73 Tehtaanmyymälä.................... 74-75

Hinnat ovat ohjevähittäishintoja ja sisältävät 24 % arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.

www.facebook.com/ruskovilla

3

Luonnonkuidut - ylellistä hyvää oloa

Luomu- MERINOVILLA

100% Luomu Merinovilla Selitys villan ainutlaatuisille ominaisuuksille on sen rakenteessa ja kemiallisessa koostumuksessa. Kiharuutensa ansiosta villakuitu sitoo itseensä runsaasti ilmaa. Tämä ilmakerros tasoittaa lämpötilaa ihon ja ympäristön välillä. Hyvänolontunnetta lisää villan kyky imeä kosteutta jopa 30 % painostaan, sekä kyky puhdistaa itse itseään. Villa sitoo ja neutralisoi ihon eritteitä, joten villa ei muodosta otollista kasvualustaa bakteereille. Villavaatetta ei tarvitse pestä usein, sillä pelkkä tuuletus auttaa sitä raikastumaan ja puhdistumaan. Villa sopii lähes kaikille, sillä villassa itsessään ei ole ainesosia, jotka aiheuttavat allergiaa. Vain kaikkein hienoimmat villalaadut sopivat alusasuihin. Ruskovillan luomuvilla on erittäin ohutta, pitkäkuituista ja pehmeää merinolampaan villaa, joka on seitsemän kertaa ohuempaa kuin suomenlampaan villa. Värivaihtoehdot: l Valkoinen l Sininen l Punainen l Vihreä l Musta 100% Luomusilkki Ruskovillan uutuusmateriaali on luonnonmukaisesti tuotettu silkki, joka alusvaatemateriaalina edustaa korkeinta mahdollista laatua mitä nykyaikana on mahdollista tuottaa. Vuosituhansia tunnettu jalo luon- nonkuitu on edelleen ajankohtainen - sen terapeuttiset ominaisuudet voivat lievittää monia vaivoja kuten ihoallergiaa ja reumaa. Silkin koos- tumus on hyvin lähellä ihmisihon koostumusta, ja tämän ansiosta silkki tuntuu hyvältä myös kaikkein herkkäihoisimpien yllä. Silkki imee kos- teutta tuntumatta märältä. Villan tavoin myös silkki hylkii likaa ja neut- ralisoi hajuja. Hyvän lämmöneristyskykynsä ansiosta silkki on viileällä lämmin ja kuumalla viilentävä . Ruskovillan käyttämä luomusilkki on GOTS-sertifioitua. Toukkien ra- vintonaan käyttämät mulperipuun lehdet viljellään luonnonmukaisesti ja silkkiäisperhosten kasvatus noudattaa luonnonmukaisen kotieläin- tuotannon käytäntöjä.

• Kaikkein pehmein villalaatu • Joustaa ja tuntuu hyvältä iholla • Hengittää hyvin eikä hiosta • Imee kosteutta tuntumatta märältä • Lämmittää myös kosteana • Neutralisoi hienhajua • Usein pelkkä tuuletus riittää poistamaan hajuja • On paloturvallista • Mulesing-vapaa

Luomu- SILKKI

• Kevyttä, pehmeää ja hengittävää • Tasaa hyvin lämpöä: viileällä lämmin ja lämpimällä vilpoinen • Sileä ja litteä kuitu sopii herkimmällekin iholle • Imee kosteutta tuntumatta märältä Uutuus!

Värivaihtoehdot: l Valkoinen l Musta

4

® Luonnonmukaisen pukeutumisen edelläkävijä Suomessa jo vuodesta 1981

Pehmeä SILKKIVILLA

30/70% Silkkivilla Silkkivillassa on villan ihana lämpö ja silkin suloinen pehmeys. Pehmeä merinovilla ja puhdas luonnonsilkki toimivat yhdistelmänä kesät tal- vet. Materiaalina silkkivilla on ohutta, pehmeää ja joustavaa , suoden iholle mukavan lämmöntunteen. Silkkivilla auttaa voimaan hyvin. Silkkivilla-asut sopivat parhaiten arkivaatetuksen alle sekä verkkai- seen hyötyliikuntaan ympäri vuoden. Silkkivilla-asu sopii myös ke- sään, telttaretkellä se on mainio ”unikerrasto”. Mökkeilijä ja veneilijä arvostaa silkkivillakerrastoaan Suomen viileissä kesä- ja syksysäissä. Emme suosittele silkkivilla-asuja varsinaiseen hikiliikuntaan, koska voimakas hikoilu yhdistettynä mekaaniseen rasitukseen aiheuttaa helposti vaatteen ennenaikaista huopumista.

• Mahtava yhdistelmä pehmeintä merinovillaa sekä sileää ja hoitavaa luonnonsilkkiä • Tuntuu hyvältä iholla • Lämmittää sopivasti

• Mukavan ohutta • Hengittää hyvin eikä hiosta • Mulesing-vapaa

Värivaihtoehdot: l Valkoinen l Musta

Luomu- PUUVILLA

100% Luomupuuvilla Puuvilla on kestävä ja sileäpintainen kuitu. Iholla puuvillasta valmis- tettu vaate tuntuu miellyttävältä ja hengittävältä, mutta se ei villan ja silkin tavoin eristä lämpöä. Puuvilla imee kosteutta hyvin ja sen pesunkestävyys on erittäin hyvä . Puuvilla on ihanteellinen kutiavalle iholle ja siten voimakkaasti allergisetkin voivat käyttää puuvillasta val- mistettuja vaatteita. Värjäämätöntä luomupuuvillaa voidaan suositella erityisesti yliherkkien vauvojen ja lasten alusvaatemateriaaliksi. Ruskovillan käyttämä puuvilla on luonnonmukaisesti viljeltyä intia- laista puuvillaa. Luonnonmukaisessa puuvillanviljelyssä käytetään mm. biologista tuhoeläintorjuntaa, orgaanista lannoitusta, vuorovilje- lyä ja käsinpoimintaa sekä kannetaan sosiaalinen vastuu viljelijöistä ja heidän perheistään.

• Pehmeä pinta herkälle iholle • Sopii hyvin allergikoille • Käsinpoimitusta puuvillasta valmistettu • Ei sisällä valkaisu- aineita eikä muita kemikaaleja

Värivaihtoehdot: l Valkoinen

5

LUOMU- MERINOVILLA

6

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Ympäristöystävällinen luomuvillafleece Pehmeä luomuvillafleece sopii välipu- keutumiseen joko sellaisenaan tai toisen takin alle.

Viime vuoden uutuustuotteemme on ollut menestys, ja uskomme, että yhä useampi valitsee Suomessa valmistetun luontoystävällisen fleecen suosikikseen. Se ei sisällä lainkaan keinokuituja, eikä siitä siten irtoa pesussa mitään luonnolle haitallisia mikromuoveja, vaan on ympä- ristöystävällinen koko elinkaarensa ajan. Asiakas kertoo: "Teiltä tilaamani miesten merinovillafleece on ollut nyt käytössä jokusen viikon ja on pakko sanoa että aivan loistava tuote. En tiedä mitä loitsuja manasitte tähän fleeceen mutta näin pehmeää merinoa ei ole ennen tullut vastaan, eikä kutita tippaakaan." P.S. Suomen Luonnonsuojeluliitto valitsi viime vuonna keinokuitufleecen vuoden turhakkeeksi. Luomuvillafleece Kaksisuuntainen vetoketju edessä. Sivussa vetoketjulliset taskut.

Naiselle Tuote-no. 1338 Koot XS, S, M, L, XL, XXL € 178,- Miehelle Tuote-no. 1348 Koot S, M, L, XL, XXL € 178,-

Mietitkö mitä on luomuvilla ? Katso s. 68.

AIKUISET • VILLA • FLEECE • 7

LUOMU- MERINOVILLA

8

Fleeceasusteita aikuisille Pehmoinen fleece on mainio materiaali myös asusteisiin. Uutuuksiamme ovat pipo, lapaset, kaulaliina sekä rystysiin asti ulottuvat ranteenlämmittimet.

Uutuus!

< Pipo Tuote-no. 1058, harmaa Koot S, M, L € 39,50 Lapaset > Tuote-no. 1158, harmaa Koot XS, S, M, L € 23,- < Kaulaliina Tuote-no. 1198, harmaa Koko 24 x 160 cm € 39,50 Ranteen- lämmittimet > Tuote-no. 1628, harmaa Koot XS, S, M, L € 22,-

AIKUISET • VILLA • FLEECE-ASUSTEET • 9

LUOMU- MERINOVILLA

10 PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Ulkoilupaita unisex • Ei saumoja olkapäillä – repunhihnat eivät hierrä. • Suojaava kääntökaulus, jossa on vetoketjun alla tuulilista. • Pitkät rystysiin asti ulottuvat hihat suojaavat rannetta pakkaselta ja viimalta, rannekkeessa on erillinen peukalonreikä. • Takaa pidennetty helma pitää ristiselän lämpimänä.

Mikään ei voita villaa mukavuudessa ja moni- puolisuudessa. Merinovilla on kaikkein pehmein villalaatu. Se tuntuu hyvältä iholla, joustaa liikkeen mukana ja ennen kaikkea lämmittää ihanasti. Villa on universaalein vaatetusmateri- aali, se on luotettava kumppani niin tunturissa kuin kaupunkielämän vilinässä. Asiakas kertoo: "Tulee joka kerta turvallinen olo kun vetää ruskovillat päälleen ja tempaisee rinkan selkään. Siinä tiivistyy minulle jopa jotain olennaista suomalaisuudesta, laadukkuus, käytännöllisyys ja luontosuhde." Talven käytetyin asu

ULKOILUPAITA 109 €

Väri

Tuote-nro Koko

VIHR 1321 XS-XXL PUN 1326 XS-XXL SIN 1327 XS-XXL MUSTA 1329 XS-XXL

Ruskovillan käyttämä luomuvilla on aluspukeutumiseen sopivaa hienointa merinovillaa, joka tuotetaan Argentiinassa ja Uruguayssa. Mietitkö mitä on luomuvilla ? Katso s. 68. FAKTA

Ulkoiluhousut unisex • Sopivat sekä miehelle että naiselle • Säädettävä vyötärökuminauha. • Kaksinkertainen haarakiila edessä ja takana pitää takamuksen lämpimänä. • Polvissa kaksinkertainen neulos antaa lisälämpöä. • Lahkeensuissa säärenmittainen joustin. Lahkeet mahtuvat hyvin saappaaseen.

ULKOILUHOUSUT 109 € Väri Tuote-nro Koko VIHR 1481 XS-XXL PUN 1486 XS-XXL SIN 1487 XS-XXL MUSTA 1489 XS-XXL

AIKUISET • VILLA • ULKOILUKERRASTO • 11

Arkipäivän lämmintä designia Turvallinen Ruskovilla-vaate on hyvä ostos: se hengittää muttei hiosta, ja lämmittää myös kosteana. Muun muassa näiden ominaisuuksiensa takia se soveltuu erinomaisesti luonnossa liikkumiseen. Myös monet poliisit, palomiehet, maanviljelijät, metsurit sekä kylmävarastoissa ja rakennuksilla työskentelevät ovat valinneet sen perusalusasukseen. Asiakas kertoo: "Yhtenä osana ulkoillessa kotimaassa tai maailmalla Ruskovillan paita kulkee mukana. Huoletonta käyttää, kun pienellä pesulla päästään ja paita toimii Jukolasta Espanjaan. Ruskovilla on meitä varten ja kulkee tiukasti mukana elämän eri karkeloissa."

LUOMU- MERINOVILLA

12

ALUSPAITA, unisex 68 € Väri Tuote-nro Koko VALK 1210 XS-XXL VIHR 1211 XS-XXL PUN 1216 XS-XXL SIN 1217 XS-XXL MUSTA 1219 XS-XXL

Mustaa perus- kerrastoa saa myös pidennetyllä mitoituksella. Katso tarkemmin s. 70.

ALUSHOUSUT, miehet 68 € Väri Tuote-nro Koko VALK 1400 S-XXL VIHR 1401 S-XXL SIN 1407 S-XXL MUSTA 1409 XS-XXL

ALUSHOUSUT, naiset 68 € Väri Tuote-nro Koko VALK 1410 XS-XL VIHR 1411 XS-XL PUN 1416 XS-XL SIN 1417 XS-XL MUSTA 1419 XS-XL

AIKUISET • VILLA • PERUSKERRASTO • 13

LUOMU- MERINOVILLA

14

Tyylikäs poolo ja mukavat puolihousut

Poolosta saa mukavaa piristystä arkipukeutumiseen ja lämpimiä kerrastoja tarvitaan muissakin tilanteissa kuin aktiivisesti liikuttaessa. Työolot saattavat olla viileät tai työmatka vaatii lämmintä pukeutumista. Sopii erinomai- sesti kaikille vilukissoille. Asiakkas kertoo: "Hittituote on ollut merinovillaiset puolihousut. Ne lämmittävät sopivasti strategisia alueita talvisilla lumikenkäily- ja retkiluisteluretkillä, olematta kuitenkaan liian hiostavat. Loistava tuote."

POOLOPAITA, unisex 70 € Väri Tuote-nro Koko VIHR 1311 XS-XXL PUN 1316 XS-XXL SIN 1317 XS-XXL MUSTA 1319 XS-XXL

PUOLIHOUSUT, unisex 45 € Väri Tuote-nro Koko MUSTA 1449 XS-XL

FAKTA Villa on paloturvallinen kuitu myös retkeilijälle.

Villa vaatii syttyäkseen korkean lämpötilan. Villa koos- tuu paloa hidastavasta proteiinista, ja lisäksi sen kyky sitoa vesihöyryä tekee materiaalista huonosti syttyvän. Jos villa syttyy, liekit eivät pääse kasvamaan, sillä kuidut hiiltyvät ja villa sammuu itsestään.

AIKUISET • VILLA • POOLOPAITA, PUOLIHOUSUT • 15

LUOMU- MERINOVILLA Lämpimät

asusteet kylmään vuodenaikaan Uutuus! Monikäyttöinen tuubihuivi raikkaissa väreissä täydentää tyylikkäästi pukeutumistasi. Se toimii kaulaliinana, sen voi vetää takaa ylös päätä lämmit- tämään, tai sen voi nostaa suun eteen pakkaspäivinä hengitysteitä suojaamaan.

TUUBIHUIVI 23 € 100 % villaa pituus 40 cm

KAULURI 25 € 100 % villaa

Väri Tuote-nro Koko VALK 1080-A yksi koko VIHR 1081-A yksi koko PUN 1086-A yksi koko SIN 1087-A yksi koko MUSTA 1089-A yksi koko

Väri Tuote-nro Koko VIHR 1021-A yksi koko PUN 1026-A yksi koko SIN 1027-A yksi koko MUSTA 1029-A yksi koko

16

VILLAKYPÄRÄ 23 € 100 % villaa

LAPASET 23 € 2-kert. villaa

SORMIKKAAT 15 € 100 % villaa

Väri Tuote-nro Koko VALK 1030 S, M VIHR 1031 S, M PUN 1036 S, M SIN 1037 S, M MUSTA 1039 S, M

Väri

Tuote-nro Koko

Väri

Tuote-nro Koko

VALK 1140 * )

XS, S, M, L XS, S, M, L XS, S, M, L XS, S, M, L XS, S, M, L

VALK 1130 VIHR 1131 PUN 1136 SIN 1137

S, M, L S, M, L S, M, L S, M, L S, M, L

VIHR 1151 PUN 1156 SIN 1157

MUSTA

1159

MUSTA

1139

HUOM! Mustat kynsikkäät verkkokaupasta.

* ) silkkivuori

SILMIKKO 25 € 2-kert. villaa

PIPO 25 € 2-kert. villaa

POHJALLISET 9,90/pari 100 % villaa, pohjapuoli luonnonkumilla päällystettyä juuttia, joka tekee niistä tukevat ja hyvin paikoillaan pysyvät. Tuote-nro 1860 36 - 48, mainitse tuotenumero ja koko

Väri Tuote-nro Koko VALK 1040-A yksi koko VIHR 1041-A yksi koko PUN 1046-A yksi koko SIN 1047-A yksi koko MUSTA 1049-A yksi koko

Väri Tuote-nro Koko VALK 1050-A yksi koko VIHR 1051-A yksi koko PUN 1056-A yksi koko SIN 1057-A yksi koko MUSTA 1059-A yksi koko

NILKKASUKAT 15,50 €

PARSINLANKA 5,50 €

100 % villaa

100 % villaa, froteepohjalla, vahvikkeet kantapäässä ja kärjessä

Väri VALK MUSTA Tuote-nro 1910 1919 Koot 50 g 50 g

Väri MUSTA Tuote-nro 1800-10 1800-14 1800-16 1800-18 1809-10 1809-14 1809-16 1809-18 Koot 34-36 37-39 40-42 43-45 34-36 37-39 40-42 43-45 VALK

AIKUISET • VILLA • ASUSTEET • 17

LUOMU- MERINOVILLA

Joustavat ja pehmeät lämmittimet Tasaisen lämmön merkitys on tärkeä erilaisten nivel- ja reumasairauksien hoidossa. Lisälämpöä kipeytyneisiin paikkoihin antavat villaiset kohdelämmittimet. met noin 6 vuotta sitten. Niitä ilman en nuku edes kesälläkään. Ja kun poikani valitti teininä kasvukipuja jaloissa, hän sai samanlaiset. Tehoaa monenlaiseen vaivaan säärissä. Huipputuote!" Asiakas kertoo: "Ostin öisin levottomille jaloilleni säärysti-

18

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Kohdelämmittimet

Polvenlämmittimet Tuote-no. 1630 , valk. Tuote-no. 1639 , musta Koot S, M, L, XL € 26,-/pari Ranteenlämmittimet Tuote-no. 1620 , valk. Tuote-no. 1629 , musta Yksi koko € 17,50/pari Hartialämmitin Tuote-no. 1600 , valk. Tuote-no. 1609 , musta Koot XS, S, M, L, XL, XXL € 49,- Lantion/vyötärönlämmitin Tuote-no. 1610 , valk. Tuote-no. 1619 , musta Koot S, M, L, XL € 49,- Säärystimet Tuote-no. 1640 , valk. Tuote-no. 1649 , musta Yksi koko € 26,-/pari Bolero, naiset, pitkä hiha Tuote-no. 1709 , musta Koot XS, S, M, L, XL, XXL € 55,-

FAKTA Villakuitu on kiharaa, joten siitä valmistetut vaatteet ovat kuohkeita. Kuohkeus antaa villalle sen ainutlaatuisen lämmöneristävyyden, mikä lisää hyvänolon tunnetta sekä kylmällä että lämpimällä. Kiharuus tekee kuidusta joustavan ja kimmoisan, ja tämän ansiosta villavaatteen lämpöä eristävät ominaisuudet eivät häviä pitkäkestoisessakaan käytössä.

AIKUISET • VILLA • LÄMMITTIMET • 19

SILKKIVILLA

20

Upea silkkivilla Silkkivilla on kuin luonto kauneimmillaan: tuulen lämmin henkäily ja meren kimallus. Laajasta mallistosta löytyy jokaiselle suosikkinsa joko mustana tai valkoisena. Asiakas kertoo: "Ruskovilla on kuulunut elämääni yli 15 vuotta. Tutustuin ihanaan silkkivillaiseen alusvaatemal- listoon tuttavani kautta, ja käytin sitä alkuun melkeinpä yötä päivää. Myös tyttäreni rakastaa silkkivillakerrastoa hyvin paljon ja pukeutuu siihen aina varsinkin ollessaan sairas. Silkkivillakerrasto on joogassa ihan paras. Salin lattia on viileä talvisin."

AIKUISET • SILKKIVILLA • 21

SILKKIVILLA

22

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Aluspaita hihaton, unisex

Tuote-no. 4270, valk. Tuote-no. 4279, musta Koot XS, S, M, L, XL € 45,- Aluspaita lyhyt hiha, unisex Tuote-no. 4220, valk. Tuote-no. 4229, musta Koot XS, S, M, L, XL € 59,- Aluspaita pitkä hiha, unisex Tuote-no. 4210, valk. Tuote-no. 4219, musta Koot XS, S, M, L, XL € 68,- Alushousut, miehet Tuote-no. 4400, valk. Koot S, M, L, XL Tuote-no. 4409, musta Koot XS, S, M, L, XL € 68,- Aluspaita pitkä hiha, naiset Tuote-no. 4240, valk. Tuote-no. 4249, musta Koot XS, S, M, L, XL € 68,- Tuote-no. 4260, valk. Tuote-no. 4269, musta Koot XS, S, M, L, XL € 45,- Leggingsit, naiset Tuote-no. 4420, valk. Tuote-no. 4429, musta Koot XS, S, M, L, XL € 68,- Puolihousut, unisex Tuote-no. 4449, musta Koot XS, S, M, L, XL € 45,- Aluspaita hihaton, naiset

Viitta Tuote-no. 4100 , valk. Tuote-no. 4109 , musta Yksi koko € 59,-

AIKUISET • SILKKIVILLA • 23

LUOMUSILKKI

Uutuus!

24 PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Mykistävän upea luomusilkki Ruskovillan silkki on nyt luomulaatuista. Ihoasi vasten vain parasta! Mietitkö mitä on luomusilkki ? Silkki on ikivanha ja arvokas luonnonmateriaali. Silkin valmistus tapahtuu yhä tänään samojen periaatteiden mukaisesti kuin vuosituhansia sitten. Ylivoimai- sesti tärkein silkintuottaja on mulperiperhonen (Bombyx Mori) joka on saanut nimensä siitä, että sen toukat syövät vain mulperipuun lehtiä. Tätä lajia viljel- lään silkkiä tuottavina kotieläiminä. Suurin ero tavanomaiseen silkkiin syntyy silkkiäistoukan ravinnosta. Toukat muuntavat mulperipuun lehdet kehossaan aineiksi, joista ne edelleen kehrää- vät suojakseen kotelokopan eli kokongin. Mitä laadukkaampaa ravintoa, sitä laadukkaampaa silkkiä. Toukat ravitaan luomuviljellyillä mulperipuun lehdillä, joissa ei ole mitään kemiallisia ympäristölle haitallisia aineita. Hyvä kokongi tuottaa noin 2500 m silkkikuitua, josta noin 1500 m on yhtäjaksoista ns. fila- menttisilkkiä, jonka voi kelata suoraan kokongista. Ruskovillan luomusilkki on juuri tätä yhtäjaksoista filamenttisilkkiä. Silkistä on viime vuosikymmeninä tullut massatuote, jonka seuraukset näkyvät m.m. maan köyhtymisenä ja toukkien heikentyneenä laatuna. Mutta asioita voi tehdä toisinkin, minkä saimme omin silmin todeta vieraillessamme luomu- silkkifarmilla. Luonnonmukainen viljely parantaa ympäristön tilaa ja siten viljelijöiden elin- olosuhteita pitkällä tähtäimellä. Viljelytapa on käsityövaltaisempaa, mikä on hyvä asia maaseudun asukkaiden työllistymisen kannalta. Myös taloudelliset olosuhteet paranevat, koska korkealaatuisten kotelokoppien ansiosta työn tuottavuus on parempi. Keväällä 2018 saimme ainutlaatuiden tilaisuuden vierailla luomusilkin synty- sijoilla Sichuanin maakunnassa Kiinassa. Matkakertomuksemme on sivuilla 28-29. Mikäli kiinnostuit enemmän näistä ihmeellisistä olioista, voit lukea lisää silkki- tuotannon eri vaiheista kotisivultamme www.ruskovilla.fi .

AIKUISET • SILKKI • 25

LUOMUSILKKI

Uutuus!

26 PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Aluspaita pitkä hiha, unisex Tuote-no. 5210 , valk. Tuote-no. 5219 , musta Koot XS, S, M, L, XL € 109,-

Aluspaita hihaton, unisex

Tuote-no. 5230 , valk. Tuote-no. 5239 , musta Koot XS, S, M, L, XL € 75,- Alushousut naiset Tuote-no. 5410 , valk. Tuote-no. 5419 , musta Koot XS, S, M, L, XL € 109,- Alushousut miehet Tuote-no. 5400 , valk. Tuote-no. 5409 , musta Koot S, M, L, XL € 109,-

Kypärälakki Tuote-no. 5030 , valk. Tuote-no. 5039 , musta Koot S, M € 38,-

AIKUISET • SILKKI • 27

Vierailulla luomusilkin syntysijoilla

Uutuusmateriaalimme luomusilkki tuote- taan Qianjiangin vuoristossa, jonne mat- kustimme toukokuun lopussa tutustumaan silkkifarmin ja -kelaamon toimintaan. Mat- kamme silkkifarmille alkoi Sichuanin maa- kunnan pääkaupungista Chengdusta, josta kiidimme luotijunalla Chongqingin kaupun- kiin ja jatkoimme vielä muutaman tunnin ajomatkan päähän Qianjiangiin. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita: leveinä virtaavia jokiuomia, vehreitä viljelysmaita ja korkeina kumpuilevia vuoria pilvimetsineen. Vierailumme oli ajoitettu niin, että näki- simme toukat juuri ennen niiden koteloi- tumista. Farmilla meitä odottikin muutama miljoona silkkiperhosen toukkaa, jotka

rouskuttivat tarmokkaasti niille tarjottu- ja mulperipuun lehtiä suojakatoksen alla. Toukkien hoitaminen on tarkkaa puuhaa: lämpötilan tulee olla juuri sopiva, ja aivan aluksi ravinto on hienonnettava pienille toukille käsin jopa viisi kertaa vuorokau- dessa yösyötöt mukaanlukien. Meidän näkemämme toukat olivat jo lähes täysi- kokoisia, ja niille tuoreita lehtiä tarjottiin kolmesti vuorokaudessa. Pääsimme kipuamaan ylös vuoren rinteelle seuraamaan, kuinka lehtiä kerättiin säkki- kaupalla alati kasvaville, suuren ruokaha- lun omaaville toukille. Toukkien ravinto- kasvit, mulperipuut, pidetään leikkaamalla pensasmaisina, jolloin lehtien kerääminen helpottuu. Kuulimme samalla farmin luon- nonmukaisesta viljelytavasta ja pääsimme tutustumaan työntekijöihin. Farmilla ei käytetä keinolannoitteita tai keinotekoisia torjunta-aineita, ja lisäksi mulperipuita ei kasvateta yksipuolisissa monokulttuureis- sa, vaan luontaista elinympäristöä jäljitel- len yhdessä erilaisten hedelmäpuiden ja muiden kasvilajien kanssa. Monimuotoinen

Toukat lounaalla juuri ennen koteloitumista

28

ympäristö voi hyvin, ja tarjoaa hyvät elin- olosuhteet niin siellä pörrääville mehiläisille kuin muillekin eliöille. Kun toukat ovat saavuttaneet täyden kokon- sa, ne lopettavat syömisen ja etsiytyvät niille valmistettuihin pahvisiin ”yksiöihin”, joissa ne kehräävät silkkisen kotelon eli kokongin ym- pärilleen. Muutaman päivän kuluttua kokon- git ovat valmiita toimitettavaksi kelaamoon, jossa niistä harjataan ensin koteloa peittävä ns. katkosilkki päältä pois. Sen alla on hienoa silkkifilamenttia, eli pitkää silkkikuitua, joka voi jatkua yhtäjaksoisena jopa puolentoista kilometrin pituisena. Juuri tästä materiaalista uusi silkkineuloksemme koostuu. Ruskovilla on sitoutunut kestävän kehityk- sen periaatteisiin ja pyrkii toiminnassaan ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Ympäristön lisäksi myös ihmisten on voitava hyvin. Näin käsityö- valtaisen ja korkealaatuisen tuotteen ta- pauksessa työntekijöillä on tärkeä rooli, ja työstä maksetaan asianmukaista palkkaa reiluissa olosuhteissa. Farmilla tuotettu silkki on GOTS- sertifioitua ja täyttää kansainvälisen BSCI-vastuujärjestelmän

Toukkia ruokkii rouva Feng Suyun

vaatimukset, joka takaa työntekijöilleen turvallisen, tasa-arvoisen ja oikeudenmu- kaisen työympäristön. Olimme todella otettuja siitä lämmöstä, sydämellisyydestä ja vieraanvaraisuudes- ta, jota saimme osaksemme koko matkan ajan. Toivomme, että sama lämpö välittyy tuotteidemme kautta myös teille! - Leena ja Ossi Näkki -

Silkkifarmista vastaava Ran Longxiang

AIKUISET • SILKKI • 29

LUOMU- MERINOVILLA Lapset

30

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Fleecen lämmöstä nauttivat myös lapset

Uutuus! Asukokonaisuus lapsille

Kun lapsi on kasvanut ulos rakastetusta välihaalarista, mitä tilalle? Kaksiosaista väliasua isommille lapsille on toivottu pitkään, ja nyt esittelemme oivan ratkaisun: Fleecepusero ja välihousut luomumerinovillaa sävysävyyn. Asua voi käyttää lämpimänä välivaatetuksena kylmään vuodenaikaan, tai sellaisenaan muina vuodenaikoina. Fleecelapaset pitävät kädet lämpöisinä.

Fleecepusero Tuote-no. 1358, harmaa edessä vetoketju, pituus 20 cm Koot 100, 110 € 79,50 120, 130, 140, 150 cm € 89,50

Välihousut Luomumerinovillaa, säädettävä vyötärökuminauha Tuote-no. 1368 Koot 100, 110 € 37,50 120, 130, 140, 150 cm € 46,50

Fleecelapaset, harmaa Tuote-no. Koko 1158-1 1 v 1158-2 2-3 v 1158-4 4-6 v 1158-5 7-10 v € 21,-

LAPSET • VILLA • FLEECE • ASUSTEET • 31

LUOMU- MERINOVILLA Lapset

32

Lämpöä, mukavuutta, iloisia värejä

Aluspaita Tuote-no. 1210 , luonnonvalkoinen Tuote-no. 1211 , vihreä

Tuote-no. 1216 , punainen Tuote-no. 1217 , sininen Tuote-no. 1219 , musta Koot 80, 90, 100, 110 cm € 37,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm € 46,50

Lapselle ei tarvitse erikseen hankkia mökki- kamppeita, venekamppeita ja laskettelu- kamppeita, sillä kaikkiin touhuihin käyvät samat ihanat kutittamattomat Ruskovillan villakerrastot. Asiakas kertoo: "Ruskovilla herättää paljon ihania muistoja Lapin laskettelureissuilta. Kaikilla mukuloilla eriväriset Ruskovilla-kerrastot, joissa kekkuloitiin mäessä ja myös mäen jälkeen mökillä takkatulen lämmössä."

Alushousut, pitkä lahje Polvivahvikkein (ei koossa 150) Kaksinkertainen takakiila, säädettävä vyötärökuminauha Tuote-no. 1410 , luonnonvalkoinen Tuote-no. 1411 , vihreä

Tuote-no. 1416 , punainen Tuote-no. 1417 , sininen Tuote-no. 1419 , musta Koot 80, 90, 100, 110 cm € 37,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm € 46,50

Puolihousut Säädettävä vyötärökuminauha

Tuote-no. 1449 , musta Koot 100, 120 ja 140 cm € 30,-

Ulkoilupaita Tuote-no. 1329, musta Koot 120, 130, 140 ja 150 cm € 75,-

LAPSET • PERUSKERRASTO • 33

LUOMU- MERINOVILLA Lapset

34

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Lapset on luotu liikkumaan ja touhuamaan ulkona niin päiväko- dissa kuin vapaa-ajalla. Välihaalari on mukana lapsen elämässä aivan pienestä taaperosta koululaiseen asti. Ulkona leikkiminen säässä kuin säässä on kivaa kun on lämmin. Välihaalari - rakastettu klassikko

Välihaalari leikki-ikäiselle 100 % luomulaatuista merinovillaa, joustavaa ribbineulosta, vetoketju kaulasta haaraan, ei teriä Koot 80, 90, 100, 110, 120 cm € 78,- Koko 130 cm € 85,- Tuote-no. 1560 , luonnonvalkoinen Tuote-no. 1561 , vihreä

Tuote-no. 1566 , punainen Tuote-no. 1567 , sininen Tuote-no. 1569 , musta

LAPSET • VILLA • VÄLIHAALARIT • 35

LUOMU- MERINOVILLA Lapset

Nämä ovat juuri sopivat

Hienokuituinen ja pehmoinen merinovilla on mainio materiaali myös lasten päähineisiin, lapasiin, kauluriin ja sukkiin. Villa säätelee erinomaisesti lämpöä ja pysyy lämmittävänä myös kostuessaan. Asiakas kertoo: "Ruskovillan kypärämyssy ja aluslapaset, ne on ne meidän lempparituotteet mitä on käytetty niin pitkään kuin suinkin mahtuivat päälle muksuilla ja laitettu vielä kierrätykseen serkuillekin."

SUKAT 12 € 100 % merinovillaa VALK MUSTA

22-24 1800-3 1809-2 25-27 1800-4 1809-4 28-30 1800-6 1809-6 31-33 1800-8 1809-8

VILLAPOHJALLISET 7,90 €

Tuote-no. Koko 1860- 28

30 35 100 % villaa, pohja luonnonkumilla vahvistettua juuttia, leikattavissa saksilla 32 34

36

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

KYPÄRÄLAKKI 100 % luomumerinovillaa 21 € VALK VIHR PUN SIN MUSTA 1-2 v 1030-2 1031-2 1036-2 1037-2 1039-2 2-4 v 1030-4 1031-4 1036-4 1037-4 1039-4 5-8 v 1030-6 1031-6 1036-6 1037-6 1039-6

LAPASET 100 % luomumerinovillaa 21 € VALK * VIHR PUN SIN

MUSTA

1 v 1159-1 2-3 v 1140-2 1151-2 1156-2 1157-2 1159-2 4-6 v 1140-4 1151-4 1156-4 1157-4 1159-4 7-10 v 1140-5 1151-5 1156-5 1157-5 1159-5 1140-1 1151-1 1156-1 1157-1

*silkkivuori

KAULURI 100 % luomumerinovillaa 22 € VALK VIHR PUN SIN MUSTA yksi koko 1080-C 1081-C 1086-C 1087-C 1089-C

KYPÄRÄLAKKI 35 € 100 % luomusilkki VALK MUSTA

1-2 v 5030-2 5039-2 2-4 v 5030-4 5039-4 5-8 v 5030-6 5039-6

SILMIKKO 100 % luomumerinovillaa 22 € VALK VIHR PUN SIN MUSTA 5-8 v 1040-C 1041-C 1046-C 1047-C 1049-C

LAPSET • VILLA • VÄLIHAALARIT • ASUSTEET • 37

SILKKIVILLA Lapset

38 PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Syksyn tullen lapsi kaipaa ylleen koulussa ja päiväkodissa ohutta mutta lämmintä kerras- toa ihoaan vasten. Lämpö on aina varmasti mukana eikä tarvitse palella. Ehkä muutama nuha ja yskäkin jää potematta. Lapsetkin viihtyvät silkkivillassa

Aluspaita silkkivillaa Tuote-no. 4210 Koot 80, 90, 100, 110 cm 26,- Koot 120, 130, 140, 150 cm 32,- Alushousut silkkivillaa Tuote-no. 4410 Koot 80, 90, 100, 110 cm 26,- Koot 120, 130, 140, 150 cm 32,- Aluspaita silkkivillaa Tuote-no. 4210 Koot 80, 90, 100, 110 cm 26,- Koot 120, 130, 140, 150 cm 32,- Alushousut silkkivillaa Tuote-no. 4410 Koot 80, 90, 100, 110 cm 26,- Koot 120, 130, 140, 150 cm 32,- Aluspaita pitkä hiha Tuote-no. 4210, valk. Koot 80, 90, 100, 110 cm € 37,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm € 46,50 Tuote-no. 4219, musta K ot 80, 90, 100, 110 cm € 37,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm € 46,50 Alushousut Tuote-no. 4410, valk. Koot 80, 90, 100, 110 cm € 37,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm € 46,50 Tuote-no. 4419, musta Koot 80, 90, 100, 110 c € 37,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm € 46,50 Aluspaita hihaton Tuote-no. 4230, valk. Koot 80, 90, 100, 110 cm € 24,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 28,- Tuote-no. 4239, musta Koot 80, 90, 100, 110 cm € 24,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 28,- Aluspaita lyhyt hiha Tuote-no. 4220, valk. Koot 80, 90, 100, 110 cm € 32,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 39,50 Tuote-no. 4229, musta Koot 80, 90, 100, 110 cm € 32,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 39,50

LAPSET • SILKKIVILLA • 39

Lapset LUOMUSILKKI

Uutuus!

40

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Herkkäihoisen lempivaate

ei hiosta edes kesähelteellä

Silkki hellii lapsen ihoa. Puhtaassa luon- nonsilkissä viihtyy myös allerginen lap- si, sillä sen pinta hellii herkkää hipiää ja viilentää kutisevaa ihoa. Olemme iloisia voidessamme ainoana suomalaisena valmistajana tarjota perheille silkkisiä kerrastoja tilanteissa joissa lapsen iho ei juuri muuta kuitua siedä. Silkki toimii oivallisena alusasuna arkivaatetuksen alla sekä myös rakastettuna yöpukuna.

Aluspaita luonnonsilkkiä Tuote-no. 2210 Koot 80, 90, 100, 110 cm 41,- Koot 120, 130, 140, 150 51,50 Aluspaita luonnonsilkkiä Tuote-no. 2210 Koot 80, 90, 100, 110 cm 41,- Koot 120, 130, 140, 150 51,50 Alushousut luonnonsilkkiä Polvivahvikkein (ei koossa 150) Tuote-no. 2410 Koot 80, 90, 100, 110 cm 41,- Koot 120, 130, 140, 150 cm 51,50 Alushousut luonnonsilkkiä Polvivahvikkein (ei koossa 150) Tuote-no. 2410 Koot 80, 90, 100, 110 cm 41,- Koot 120, 130, 140, 150 cm 51,50 Aluspaita hihaton Tuote-no. 5230 Koot 80, 90, 100, 110 cm € 47,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 53,- Kypärälakki luonnonsilkkiä Tuote-no. 2030-2 2030-4 2030-6 1–2 v 2–4 v 5–8 v Aluspaita pitkä hiha Tuote-no. 521 Koot 80, 90, 100, 110 cm € 62,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 73,-

Koko Alushousut Polvivahvikkein (ei koossa 150) Tuote-no. 5410 Koot 80, 90, 100, 110 cm € 62,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 73,-

22,50

Kypärälakki Koko

Kypärälakki luonnonsilkkiä Tuote-no. 1–2 v

valkoinen musta

Koko 5030-2 5030-4 5030-6 1–2 v 2–4 v 5–8 v

5039-2 5039-4 5039-6

2–4 v 5–8 v € 35,-

2030-2 2030-4 2030-6

22,50

HUOM! Erä lasten kerrastoja myös mustana saatavana tavanomaisessa silkkilaadussa verkkokaupasta.

LAPSET • SILKKI • 41

LUOMUPUUVILLA Lapset

Luomupuuvilla on iholla miellyttävää ja hengittävää. Värjäämätöntä luomupuuvillaa voidaan silkin ohella suositella erityisesti herkkäihoisten ja allergisten alusvaatemateriaaliksi. Puuvillavaatteet kestävät hyvin kulutusta ja ne voi pestä 60°C:ssä, mikä lisää niiden hygieenisyyttä. Huoletonta luomupuuvillaa lapsille

spaita luonnonsilkkiä te-no. 2210 t 80, 90, 100, 110 cm 1,- t 120, 130, 140, 150 1,50 spaita luonnonsilkkiä te-no. 2210 t 80, 90, 100, 110 cm 1,- t 120, 130, 140, 150 1,50 shousut luonnonsilkkiä vivahvikkein (ei koossa 150) te-no. 2410 t 80, 90, 100, 110 cm 1,- t 120, 130, 140, 150 cm 1,50 shousut luonnonsilkkiä vivahvikkein (ei koossa 150) te-no. 2410 t 80, 90, 100, 110 cm 1,- t 120, 130, 140, 150 cm 1,50 ärälakki nnonsilkkiä te-no. Koko 0-2 1–2 v

Aluspaita luomupuuvillaa Tuote-no. 3210 Koot 80, 90, 100, 110 cm 15,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm 21,- Alushousut luomupuuvillaa Tuote-no. 3410 Koot 80, 90, 100, 110 cm 15,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm 21,- Aluspaita luomupuuvillaa Tuote-no. 3210 Koot 80, 90, 100, 110 cm 15,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm 21,- Alushousut luomupuuvillaa Tuote-no. 3410 Koot 80, 90, 100, 110 cm 15,50 Koot 120, 130, 140, 150 cm 21,-

Aluspaita pitkä hiha Tuote-no. 3210 Koot 80, 90, 100, 110 cm € 19,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 24,50

0-4 0-6

2–4 v 5–8 v

Alushousut Tuote-no. 3410 Koot 80, 90, 100, 110 cm € 19,- Koot 120, 130, 140, 150 cm € 24,50

ärälakki nnonsilkkiä te-no. 2,50

Koko

0-2 0-4 0-6

1–2 v 2–4 v 5–8 v

2,50

42

Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Vauvat LUOMUPUUVILLA

Turvallista ja puhdasta luomupuuvillaa vauvalle

Vauvanpaita Tuote-no. 3200 Koot 60 ja 70 cm € 17,- Body Tuote-no. 3540 Koot 60, 70, 80 ja 90 cm € 22,- Potkuhousut Tuote-no. 3520 Koot 60 ja 70 cm € 22,- Pikkuhousut Tuote-no. 3460 Koot 60 ja 80 cm € 9,50

FAKTA Vastasyntyneen iho on paksuudel- taan vain noin viidesosa aikuisen ihosta. Siksi se reagoi herkemmin ulkoisiin ärsytyksiin. Vaatteiden väri-, valkaisu- ja viimeistely- aineet kulkeutuvat helposti kehoon ohuen ihon kautta. Ruskovillan luonnonvalkoiset vauvanvaatteet ovat turvalli- nen valinta, sillä niissä ei ole mitään ylimääräistä joka voisi ärsyttää vauvan herkkää ihoa.

LAPSET JA VAUVAT • PUUVILLA • 43

LUOMU- MERINOVILLA Vauvat Lämpö on vauvoille tärkeää Ruskovilla on lämpimän

pukeutumisen asiantuntija, jonka valikoimista löytyy vauvalle lämpimiä ja hengittäviä luomuvillaisia asuja niin sisäkäyttöön kuin ulkoiluunkin.

Välihaalari Vetoketju kaulasta nilkkaan, terillä Tuote-no. 1550 valkoinen Koot 50, 60, 70, 80 cm € 75,- Tuote-no. 1556 punainen Tuote-no. 1551 vihreä Koot 60, 70 cm € 75,-

Kypärälakki Tuote-no. 1030-0 Koko 0 Tuote-no. 1030-1 Koko 0-1 v € 21,- Ensilapaset silkkivuorilla Tuote-no. 1140-0 € 21,- Sukat Tuote-no. Koko 1800-0 15-16 1800-1 17-18 1800-2 19-21 € 11,-

44

Asiakas kertoo: "Kyllä suloisimmat muistot ovat ne kun kolme tyttöä olen vuoroin pukenut pieneen villahaalariin ja laskenut vaunuihin nukkumaan. Kaikki kolme ovat tal- vella syntyneitä, ja hyvin pysyivät lämpiminä."

VAUVAT • VILLA • 45

LUOMU- MERINOVILLA Vauvat

Neulesetti ulkoiluun Suloinen palmikkokuvioinen neulesetti on luomuvillaa. Asun täydentävät luomuvillafleecestä valmistetut tossut sekä ensilapaset.

Palmikkoneuletakki Tuote-no. 8080-70 valkoinen Koko 70 cm € 42,50 Palmikkomyssy Tuote-no. 8070 valkoinen Koko 48 cm (4-9 kk) € 27,50 Palmikkohousut Tuote-no. 8090-70 valkoinen Koko 70 cm € 37,50 Ensilapaset luomuvillafleeceä, väri harmaa rannekkeet valkoista

luomuvillaresoria Tuote-no. 1158-0 Koko 0-1 v € 21,-

Tossut luomuvillafleeceä, väri harmaa tossun suu valkoista luomuvillaresoria Tuote-no. 1858 Koko: 0-1 v € 21,-

46

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Vauvan palmikkoneulepeitto luomuvillaa, valkoinen Tuote-no. 8100 Koko 80 x 100 cm € 64,50 Unipussi ja kevyt palmikkoneulepeitto saattelevat pikkuisen unten maille.

Unipussi Tuote-no. 1570 Sopii vauvalle noin vuoden ikään, olkaimissa säätövara, unipussin jalkopäässä nepparit € 52,50

Unipussi hihoilla Tuote-no. 1580 2-suuntainen vetoketju, hihat sormien-yli-käänteellä Koot 50 ja 70 cm € 64,50 Koko 90 cm (1-2 v) € 72,50

VAUVAT • VILLA • 47

LUOMU- MERINOVILLA Vauvat

Mukavat, hengittävät vauvan perusasut

Body Tuote-no. 1540 Koot 60 ja 70 cm € 32,-

Body Tuote-no. 1540 Koot 80 ja 90 cm € 32,-

Potkuhousut Tuote-no. 1520 Koot 60 ja 70 cm € 32,-

Vauvanpaita Tuote-no. 1200 Koot 60 ja 70 cm € 26,- UUTUUS!

FAKTA Pienen vauvan lämmön- säätelyjärjestelmä ei vielä toimi täydellisesti, mutta aitoon villaan puettuna lapsi voi hyvin. Koska vauvan peruslämpö laskee helposti, on lämpimänä pitäminen erityisen tärkeää elimistön kehittymisen kannalta. Lämpö pitää vauvan tyytyväisenä.

Alushousut Tuote-no. 1410 Koot 60 ja 70 cm € 29,50

48

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Ihana lampaantalja vauvallesi

Ruskovillan korkealaatuinen konepestävä lampaantalja on valmistettu vauvalle turvalliseksi. Se on pysyvästi hygieeniseksi käsitelty ja haitta-aineeton sekä konepestä- väksi parkittu. Ihanan lämmintä ja monikäyt- töistä taljaa voi pitää esimerkiksi kehdossa, sängyssä, lattialla ja vaunuissa. Matkoilla vauva tuntee olonsa kotoisaksi omalla taljallaan. Classic vauvataljat - luotettavaa laatua vastuulliselta toimittajalta

Lampaantalja Valkoinen

Tuote-no. 7904 Hunajanvärinen Tuote-no. 7905 Koko noin 85 x 70 cm € 88,-

VAUVAT • VILLA • 49

Vauvat SILKKIVILLA

Kun kotiinlähdön hetki koittaa, voi vastasyntyneen pukea ihanaan ensisettiin Tuote-no. 4000 € 59,50 Ensisetti kauniissa lahjarasiassa

Settiin kuuluu Vauvan myssy 0-3 kk Vauvanpaita 50 cm

hihat sormien-yli-käänteellä Puolipotkuhousut 50 cm Mukana myös Villavauva-vihkonen ja pesuainenäyte. Paidassa ja myssyssä on soma Ruskovilla-logo.

50 PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Lämpö aina mukana Lämmin vauva on rauhallinen ja tyytyväinen. Silkkivilla on aina mukava yllä, sillä siinä yhdistyvät villan ihana lämpö ja silkin suloinen pehmeys.

Vauvanpaita Tuote-no. 4200 Koot 50, 60 ja 70 cm € 26,-

Body Lyhyt hiha

Tuote-no. 4530 Koot 50, 60, 70, 80 ja 90 cm € 28,-

Body Pitkä hiha

Tuote-no. 4540 Koot 50, 60, 70, 80 ja 90 cm € 32,- Alushousut Pitkä lahje Tuote-no. 4410 Koot 60 ja 70 cm € 29,50

Vauvan myssy Tuote-no. Koko 4070-0 Keskoskoko 4070-1 0-3 kk, ensimyssy

4070-2 3-6 kk 4070-3 6-12 kk € 16,-

Vinkki Vauvan lyhythihainen silkkivillabody on monikäyttöinen kesävaate pidettäväksi sellaisenaan tai esim. kesämekon tai haalarin alla.

VAUVAT • SILKKIVILLA • 51

Vauvat LUOMUSILKKI Uutuus!

Tutustu Villavauva-oppaaseen! Elokuussa ilmestyvä uudistettu Villavauva-opas kertoo laajasti luonnonkuitujen merkityksestä vauvan vaatetuksessa ja hyvässä olossa. Kysy opasta Ruskovilla-kauppiaaltasi tai asiakas- palvelustamme. Opas on maksuton ja luettavissa myös kotisivuillamme www.ruskovilla.fi .

52 PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

Suloista silkkiä pienokaiselle

Silkkinen vaate hellii vauvan herkkää ihoa ja pitää hänet tyytyväisenä. Silkkinen kypärälakki suojaa vaikkapa vaunussa nukkuvan kesävauvan päätä.

Kypärälakki Tuote-no. 5030-0 Koko 0 Tuote-no. 5030-1 Koko 0–1 v € 35,-

Body pitkä hiha

Tuote-no. 5540 Koot 60, 70 cm € 55,- Alushousut pitkä lahje Tuote-no. 5410 Koot 60 ja 70 cm € 49,50

VAUVAT • SILKKI • 53

Vauvat SILKKI

Iki-ihana silkkimyssy Vauvan pää on suuri suhteessa muuhun kehoon, joten vauva menettää paljon lämpöä suojaamattoman pään kautta. Silkkimyssyllä suojattuna vauva pysyy paremmin lämpimänä. Pehmeää myssyä voi pitää ympäri vuorokauden. Klassikkoasuste on nyt saatavana neljässä värissä ja koossa. Suosittu kummi- ja kastelahja. Ilahduta vauvaasi, kummilastasi, tai lastenlastasi silkkimyssyllä!

PESU JA HOITO • Tuuleta usein • Pese harvoin • Suojaa koilta • Pesuohjeet s. 72 • Pesu- ja hoitoaineet s. 73

54

Koko

Valkoinen V-punainen V-sininen Vihreä Tuote-no. Tuote-no. Tuote-no. Tuote-no.

0-3 kk 3-6 kk 6-12 kk 12 kk -

2060-1

2066-1

2067-1 3067-2 2067-3 2067-4

2061-1 2061-2 2061-3 2061-4

2060-2 2066-2

2060-3

2066-3

2060-4 2066-4

Kaikki koot ja värit: € 34,-

FAKTA Vauvan silkkimyssy

- Suojaa vielä umpeutumatonta lakiaukiletta - Pehmentää mukavasti ympäristön melua - Muotoon ommeltu, kohokuvioinen neulos hieroo vauvan päätä rauhoittavasti - Mukautuva malli - Voidaan muokata käyttäjälle sopivan kokoiseksi kokoamalla liika väljyys päälaelle solmittavan silkkinauhan avulla

VAUVAT • SILKKI • 55

KESTOVAIPAT Vauvat

Kestovaippa pitää vauvan olon mukavana

Villahousut ovat mukavimpien kestovaippojen salaisuus

Puuvillavaippa ja villaiset vaippahousut ovat luonnonmukainen yhdistelmä, jossa lapsen on hyvä olla. Se imee tehokkaasti kosteutta ja pysyy silti lämpöisenä ja kuivan tuntuisena. Se ei hiosta, haudo eikä kiristä. Hyvästit kertakäyttövaipoille ja jätevuorille! Vinkki Villahousu on myös vaate, ei vain vaippakuori! Verkkokaupastamme ja tehtaanmyymälästämme löydät myös värillisiä villahousuja.

56 • VAUVAT • KESTOVAIPAT

Puuvillavaippa Luomupuuvillaa happivalkaistu Tuote-no. 3730 Koko n. 85 x 85 cm

Pikkuhousut 100 % luomupuuvillaa

Villainen välivaippa 100 % villa, kolminkertainen Pujotetaan puuvillavaipan sisään imukykyä lisäämään. Koko n. 12 x 32 cm

Tuote-no. 3460 Koot 60 ja 80 cm € 9,50

Paino n. 110 g € 22,- / 4 kpl

Tuote-no. 1710 € 13,50 / 2 kpl

Flanellivaippa Pehmeä valkaisematon

Riisipaperi Vähentää vaipan likaantumista, 100 arkkia rullassa,

Snappi vaipankiinnitin Näpsäkkä kolmisakarainen vaipankiinnitin jonka avulla puuvillavaippa pysyy hyvin paikoillaan. Tuote-no. 8706 € 3,90 / 2 kpl

luomulaatuinen puuvillaflanelli Tuote-no. 3710 Koko n. 40 x 40 cm € 11,- / 3 kpl

kompostoituva Tuote-no. 8705 € 4,20

Vaippahousut / villahousut, lyhyt lahje 100 % villa, kaksinkert.

Vaippahousut / villahousut, pitkä lahje 100 % villa, kaksinkert.

Vaippahousut / villahousut, pitkä lahje 100 % villa, kaksinkert. Koko Tuote-no. 50 cm 1500-50 ensihousut € 32,-

Hahtuvalanka vaippa- housujen käsinneulontaan 100 % villa Tuote-no. 1900 100 g kiekko mukana neuleohjeet € 7,-

Koko Tuote-no. 0-1 v 1510-60 1-2 v 1510-80 € 27,50

Koko Tuote-no. 0-1 v 1500-60 1-2 v 1500-80 yli 2 v 1500-90 € 32,-

57

Imettävän äidin avuksi

Villa tekee Ruskovillan kestovaipoista vauvalle mukavat • Villa imee hyvin kosteutta tuntumatta märältä • Villa kehittää lämpöä myös kastuessaan • Villa puhdistaa itse itseään ja tuuletus vähentää pesuntarvetta • Villa hengittää, joten villavaippahousuja voi käyttää myös kesällä Kestovaippojen käyttö tuo mukanaan monia etuja sekä vauvalle, perheelle että ympäristölle • Vauvan iholle lempeä vaihtoehto • Kestovaipat tulevat aina kertakäyttövaippoja edullisemmiksi • Kestovaippojen käyttö on ekologisesti kestävä vaihtoehto • Potalle oppiminen nopeutuu • Samoja kestovaippoja voi kierrättää useammalla lapsella

Ruskovillan valmistamat rinnanlämmittimet ja liivinsuojat helpottavat rintojen hyvinvoinnista huolehtimista. Maidon täyttämät rinnat ovat herkät kylmälle, tuulelle ja vedolle. Kosteat rinnanpäät kannattaa suojata koko imetysajan ja kivuliaan rintatulehduksen välttämiseksi rinnat kannattaa pitää lämpiminä.

Lue lisää Villavauva-oppaasta.

Näillä pääset alkuun: • 24 kpl puuvillavaippoja (kolmiotaitto) • 9 kpl flanellista tai villaista välivaippaa yöksi ja ulkoiltaessa • Kahdet pitkälahkeiset ja kahdet lyhytlahkeiset villahousut • Villanpesuneste, sappisaippua, villanhoitoaine

Vauvan kasvaessa: • Samat puuvillavaipat (suorakaidetaitto) • Lisää 15 kpl flanellista tai villaista välivaippaa (vauvan kasvaessa lisävaippa on tarpeen aina) • 4 kpl isompia vaippahousuja • Pikkuhousuja tai bodeja pitämään vaippapakettia paikoillaan. Pese vaippahousut käsin ennen käyttöönottoa. Uudet puuvillavaipat kannattaa pestä ensin pari kertaa pesukoneessa, niin ne saavuttavat parhaan imukykynsä.

Rinnanlämmittimet ø n. 20 cm silkkiä ja villaa Tuote-no. 2650 € 21,- / pari

Liivinsuojat ø n. 10 cm 100 % luomupuuvillaa Tuote-no. 3650 € 9,- / 2 paria

Paukkupakkasilla voit suojata rinnat myös joustavalla vyötärönlämmittimellä Tuote-no. 1610 (sivu 19) (S, M, L) € 49,-

58 VAUVAT • VAIPAT & VAIPPAHOUSUT PESU- JA HOITO-OHJEET S. 72

Pehmolelut

1. Pupuhelistin Luomupuuvillaa, täyte maissikuitu Koko 17 cm Tuote-no. 7007 € 19,50 2. Ensilelu - pupun korvat Luomupuuvillaa, puinen pururengas Koko 19 cm Tuote-no. 7011 € 13,50 3. Pupu - unikaveri Luomupuuvillaa, täyte maissikuitu Koko 26 cm Tuote-no. 7008 € 24,50 4. Pehmopupu Luomupuuvillaa, täyte maissikuitu Koko 17,5 cm Tuote-no. 7009 € 24,50 5. Lammas - makaava Villateddy, pohjaneulos puuvillaa, täyte villa Koko 18 cm Tuote-no. 7002 € 19,50 6. Lammas - seisova Villateddy, pohjaneulos puuvillaa, täyte villa Koko 20 cm Tuote-no. 7004 € 22,50 7. Lammas - nukkuva Villateddy, pohjaneulos puuvilla, täyte villa Koko 26 cm Tuote-no. 7006 € 25,-

Pehmolelussa on jotain erityisen hellyttävä. Se annetaan monesti jo pienelle vauvalle, ja sitä on mukava halia ja ottaa kainaloon kun on menossa nukkumaan. Pehmolelut on valmistettu puhtaista luonnonmateriaaleista, ja ne ovat vauvalle turvalliset.

1

2

3

4

5

6

7

Pehmolelut saatavissa verkkokaupasta ja tehtaanmyymälästä.

VAUVAT • LELUT • 59

VUODEVAATTEET Aikuiset ja lapset

Asiakas kertoo: "Sängyssämme on villapetarit ja peitteinä silkkipeitot. Olemme tuotteiden suurkuluttajia. Kiitos!!! Koko perhe rakastaa luonnonkuituja!!!"

60

Luonto nukuttaa

Luonnonmateriaaleista valmistetut hengittävät vuodevaatteet eivät hiosta. Ne ovat aina sopivan lämpöisiä ja auttavat pääsemään syvään ja rauhalliseen uneen. Ekologisesti tilkuista peitoiksi Villa-ja silkkivanutäytteiset vuodevaatteet ovat osa ekologista tuotantoamme. Ompelimossamme syntyy villa- ja silkkitilkkuja, joita ei heitetä pois, vaan ne revitään ja karstataan täytevanuksi. Ruskovillan tyynyjen, peitteiden ja petauspatjojen päällisenä on kuitutiivis luomupuuvillakangas.

VUODEVAATTEET • AIKUISET JA LAPSET • 61

VUODEVAATTEET Aikuiset ja lapset

1. Viileä pellavapeite (Hefel) Täyte 70/30 luomupellava/ luomupuuvillaa, päällinen luomupuuvillaa Aikuisten koko Tuote-no. 7858-A 150 x 200 cm € 185,- Tuote-no. 7858-AD 200 x 200 cm € 245,- Pesu: Hellävarainen konepesu 40°C 2. Silkkipeite Täytteenä silkkivanu (Öko-Tex) Ruskovillan omista silkkitilkuista, päällinen luomupuuvillaa Aikuisten koko Tuote-no. 7820-A 150 x 205 cm € 275,-

1

2

62

HOITO-OHJEET S. 72

PEITTEET, PETAUSPATJAT JA TYYNYT • Täyte 100 % luomulaatuinen merinovillavanu • Päällinen 100 % luomupuuvillaa • Vuodevaatteitamme saa myös erikoiskokoja 5 cm:n porrastuksin. Hintaa ja toimitusaikaa voi tiedustella asiakaspalvelustamme. Erikoiskokojen toimitukset ainoastaan suoraan tehtaalta.

3. Villapeite Aikuisten koko Tuote-no. 7850-A 150 x 205 cm € 179,- Lasten koko Tuote-no. 7850-C 120 x 150 cm € 118,-

4. Villapetauspatja Aikuisten koko Tuote-no. 7860-80 Tuote-no. 7860-90

80 x 200 cm € 149,-

90 x 200 cm € 165,- Tuote-no. 7860-120 120 x 200 cm € 220,- Tuote-no. 7860-140 140 x 200 cm € 255,- Tuote-no. 7860-160 160 x 200 cm € 295,- Tuote-no. 7860-180 180 x 200 cm € 335,- 5. Villatyyny Aikuisten koko Tuote-no. 7870-A 45 x 55 cm € 36,- Lasten koko Tuote-no. 7870-C 35 x 45 cm € 26,-

6. Joogamatto 75 x 200 cm päällinen 100 % merinovillaa, pohjassa liukuesteet Tuote-no. 7830 € 98,-

6

3

4

5

VUODEVAATTEET • AIKUISET JA LAPSET • 63

Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online